keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Katsaus Jyväskylän vapaaseen ilmoitustilaan

Vanhan Freetimen viereinen julisteseinä, 2008

Jyväskylän keskustassa ei ole tilaa epäkaupalliselle/puolikaupalliselle/vapaalle/maksuttomalle (miten tämän nyt haluaa määritellä) ilmoittamiselle. Ei teattereille, ei klubeille, ei järjestöille, ei politiikalle, ei ajatuksille. Nyt vain kävi näin ja maailma nyt vaan on tällainen.

Vuonna 2008 tilanne oli paha ja kaikkia suututti. Silloin revittiin alas Kauppakadun viimeinen ja vanhin ilmoitustila - tuosta kasasta pilkotti julisteita jopa 15 vuoden takaa. Sinne meni ja tilalle tuli kaksi Sokoksen telkkaria, jotka töröttävät useimmiten pimeinä. Välillä niissä lukee iloisesti "NYT TUPLABONUS" tai "KAHVI EUROLLA HESESTÄ". Kiintoisaa.

Tämän järkytyksen ja vääryyden kannustamana järjestimme julistenäyttelyitä lähes kaikkien kaupungin ei-kaupallisten ilmoittajien kanssa yhteistyössä ympäri kaupunkia. Julisteita näyttelyyn kertyi satoja noin 20 vuoden ajalta (katso kuva). Suurimmat näyttelytilat sijaitsivat Vakiopaineessa ja Ilokivessä. Samalla tehtailtiin kaikenlaisia lehtijuttuja ja katsauksia siellä sun täällä. 



Keskisuomalaisen jutun (28.5.2008) aiheesta voi lukea tästä:

Tuossa lehtijutussa seison laajentuneen Anttilan alle vähän ajan päästä jääneen Bar68:n portaikon vapaan ilmoitustilan kohdalla - sekin katosi pari kuukautta myöhemmin. Pam.

Noh, sitten tapeltiin taas lisää. Piti saada edes joku korvaava taulu/tila tilalle. Tuossa Keskisuomalaisen jutussa lukee, että "Keskimaa ja kaupunki ottavat ideoita vastaan". Pyh - silloin kun Sokosta (ja Forumia) rempattiin vuodet 2009-2010 ja molempia pytinkejä ympäröivät isot remppa-aidat niin tosi ahkerasti niistä poistettiin joka ikinen juliste "sotkemasta kaunista sinistä" (tai vaaleanpunaista) pintaa. Niihinkin MYYTIIN mainoksia, ilmoittaminen kielletty.


Keskustayritysten haaveena tuntuu olevan niin kliininen ympäristö, että seiniltä tarvitsee lähinnä pyyhkiä pölyjä.

Osoitteen Kauppakatu 14 julkista seinätilaa


Soittelin huonosta ilmoitustaulutilanteesta pariin otteeseen Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry:lle. Tämä "kaikkien kaupunkilaisten yhdistys", jonka jäseninä on lähinnä keskustan firmoja ja kauppakeskuksia, vastaa kaupunkitilasta ja perii muun muassa vuokraa sen käytöstä. Esimerkiksi jos joku haluaa keskusta-alueella tehdä jotain, vaikkapa laulaa säännöllisesti jossain kohdassa katua tai esittää performanssin, tänne otetaan yhteyttä. Otin yhteyttä ja "Hyvä kun otit yhteyttä ja kiitos palautteesta". Se siitä.

Keskisuomalaisen kanssa tehtiin lisää juttuja. Ja Jyväskylän nuorisovaltuusto on tehnyt asiasta kannanottoja. Ja kaikkien mielestä ajatus on tietysti hyvä ja kannatettava ja hienoa kun asia kiinnostaa. Mahtavaa kun asukkaat haluavat osallistua. Ja ja... onhan se, hienoa on. Päähän tuli taputuksia monesta suunnasta ja toisaalta huolta siitä, että julisteet voisivat repsottaa miten sattuu jos niitä hyväksyttäisiin yleiseen tilaan. Että mitenkäs se että kuka niitä huoltaa. Usein mietin tuota asiaa kun kävelen kaupungin kaduilla väistellen McDonald'sin pahvisia juomatölkkejä ja oksennuksia. Julisteet toki häiritsisivät eloa.

Pieni sivuhuomio väliin: Joko muuten mainitsin, että "väärään paikkaan" laitetusta julisteesta lähetetään heti uhkauskirje ja seuraavaksi lasku tapahtumanjärjestäjälle tai baarille, jossa tapahtuma järjestetään? Muun muassa Ilokiven ravintoloitsija sai ainakin 2008 noita uhkauksia toistuvasti.

Silli korkkaa uunituoreen julisteseinän, 2.3.2009

No mutta, sitten iloisiin käänteisiin. Keväällä 2009 nimittäin yhtäkkiä parin vuoden työ tuotti tulosta!

Yhden Keskisuomalaisen jutun pohjalta (jossa kauhistelimme jälleen, ettei keskustassa ole enää mitään tilaa) asiaan tarttui arkkitehti Virve V. ja vei asiaa eteenpäin kaupungin sisällä. Se kauan aikaa vängätty keskustan ilmoitustaulu saatiin parin vuoden taistelun jälkeen Forumia vastapäätä, siihen tuli oikein komea ja iso taulu. Ei nyt ihan ydinkeskustassa, mutta hyvä alku sekin. Samalla parannettiin myös Yliopistonkadun ilmoitustaulu (Filmtownin ja Ruman välissä) varsin hyväksi.

Tässä vaiheessa oli sellainen onnistumisen fiilis.

Pari kuukautta meni.

Yliopistonkatu 40

Yliopistonkadun parannellun ilmoitustaulutilan eteen lisättiin yksi lisäparkkipaikka läheisen pankin käyttöön. Tätä parkkipaikkaa käyttää usein pakettiauto, jonka takaa julisteita ei näy ollenkaan. Henkilöauton takaa julisteita sentään voi tiirailla kohtuulliselta etäisyydeltä. Mutta oikeasti - ilmoitustilaa parkkipaikan takana?

Sitten kului aikaa kohtuullisen onnellisesti. Melkein 1,5 vuotta. Uskoisin, että siihen Vapaudenkadun ilmoitustauluun meni aika paljon rahaa ja vaivaa kun se oli tosi iso ja hyvä ja hieno ja hyväkuntoinen ja kaikkea. Todella hieno. Mutta minkäs teet kun Forumin kauppakeskuksen remontti eteni ja uusi elämys- ja ostoskeskus tarvitsi uudenlaista ulkoasua ja näkyvyyttä. Tämä kaupungin järjestämä ilmoitustilahan oli toki kauppakeskuksen omistamalla tontilla ja aiemmin sen selkäpuolella oli nuoli "P-PAIKKA ALAPUOLELLA". Julisteseinän alla kun oli ajoramppi P-halliin.


Vapaudenkatu 12.10.2010 (huomaa roskiksen vinoileva kommentti)

Activia auttaa ja Hulinaklubin jämät

Tästä soitin heti Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry:lle. He eivät tienneet asiasta mitään. Sitten soitin Keskisuomalaiselle. He eivät tienneet asiasta mitään. Keskisuomalaisessa Tomi Tuomaala alkoi selvittää asiaa ja selvisi tuo Forumin remonttikytkös noin viikossa. Perjantain lehdessä olleessa jutussa ihmeteltiin asiaa ja luvattiin selvitellä jos taulun saisi joskus palautettua. No ei saatu. Missähän se taulu on? Heittiköhän Forum sen roskiin vai jossain varastossakohan edes...

Parkkihalli sai vuoden 2011 alussa arvoisensa kunniapatsaan

Nyt ydinkeskustassa on tasan yksi vapaa, mutta ei virallisesti sallittu ilmoitustila. Kirkkopuiston kioskin seinä. Kun se on talvisin kiinni siihen voi kiinnittää julisteita. Kohta se ilo loppuu. Eikä kauhean moni tuota suljetun kioskin seinää varmaan kauheasti seuraile.

Kirkkopuiston kioski, 22.1.2011

Lisäksi Yläkaupungilla Kasvisravintola Katriinaa vastapäätä, Tarjan Hyvän olon kaupan ym. vieressä oli ehkä jo noin vuosikymmenen ajaksi unohdettua tilaa. Siinä oli ja on sellainen valaistu mainostila seinässä, jossa oli vanha vihreä "BONUSTA OSTOISTASI" tarra Keskimaalta. 10cm tarra keskellä tyhjää tilaa. Aloin käyttää tuota tilaa julisteille. Muutama muukin silloin tällöin pisti siihen jotain, joskus siinä näki jopa kaksi julistetta samaan aikaan.

Kun olin kaksi kuukautta käyttänyt tuota nurkkaa julisteille, mahdollisimman siististi ja kiltisti, siitä otettiin kaikki pois ja teipattiin tilalle kaksi A4-paperia. "TÄHÄN KUNNOSTETAAN MAINOSPAIKKA - KIINNOSTAAKO? OTA YHTEYTTÄ". Joku keksi, että tähänkinhän voisi myydä. Tai ei joku vaan mainostoimisto Zeniitti, joka oli kuulemma joskus 20v sitten tehnyt sen taloyhtiön kanssa diilin seinän käytöstä.

Soitin Zeniittiin ja kysyin mikä juttu tämä on ja milloin tähän tulee tuo mainostettu mainostila. "Kesään mennessä" oli vastaus, elettiin muistaakseni syyskuuta 2010. Kyselin mitenkäs jos haluaisi tiedottaa esimerkiksi jostain kulttuuritapahtumasta siinä tilassa, miten voisi toimia? He olivat kovasti kiinnostuneita ideasta. Heidän kysyttyään "milloin se kulttuuritapahtuma olisi" kerroin, että vajaan kuukauden päästä ja mainostilaa tarvittaisiin suunnilleen tuon kuukauden pituiseksi ajaksi. Että mitäs tällainen maksaisi?

Ei maksanut eikä onnistunut. Heillä ei ole resursseja vaihtaa jatkuvasti mainoksia tuohon tilaan (olisihan se kova homma jos kerran kuukaudessa). Kampanjan pitää kestää vähintään vuosi ja siitä pitää tehdä sellainen pitkäaikainen diili. Eli tällä tavalla saa ilmoitustilaa Jyväskylästä melko huonolta paikalta edes rahalla.

Kauppakatu 12, viereisen talon seinä 22.1.2011


Arvostuksesta ei kaupungin puolelta toki ole puutetta eikä siitä, ettei kaupunki ymmärtäisi vapaan ja epäkaupallisen toiminnan arvoa. Sitä on kiva hehkuttaa juhlapuheissa ja kehuskella kuinka aktiivisia yliopistolaisia ja nuorisolaisia Jyväskylä on täynnä. Että kuinka mahtavaa on, että täällä järjestetään sitä sun tätä ja on monimuotoista ja monipuolista elämää. Kotona voi sitten läpsiä näitä toimijoita korville.

Keskustelu vapaasta ilmoitustilasta ja kaupunkitilasta jatkuu. 

Linkkejä:

Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry

Jyväskylä Hearpediassa (mm. päivitystä kaipaava lista vapaasta ilmoitustilasta):
http://www.hear.fi/pedia/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4

-----


Esteettinen kerho on Tutkintotehdas-tapahtuman myötä vuonna 2010 syntynyt avoin yhteisö, joka järjestää erilaisia toimintoja, kuten lukupiirejä, retkiä ja keskustelutilaisuuksia. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki esteettisestä elämänpiiristä ja taiteesta ynnä muusta kiinnostuneet. Toiminta muotoutuu osallistujien ideoiden ja omaehtoisuuden pohjalta esteettisen elämän ympärille.


Kerho Taikupediassa:
http://taikupedia.wikispaces.com/Esteettinen+kerho


Kerho Facebookissa:
https://www.facebook.com/group.php?gid=114819128536214

8 kommenttia:

  1. Olemme avaamassa sähköisen ilmoitustaulu -palvelun kevään aikana osoitteeseen http://jklnyt.info/

    Tämä ei tietenkään poista ongelmaa, mutta tuo yhden uuden kanavan mainostaa mm. kulttuuritapahtumia Jyväskylässä.

    VastaaPoista
  2. Sama noiden roskisten kanssa.. Ota pikavippi ja ota sitä tätä ja tota. Kommerssi jyllää..

    VastaaPoista
  3. Loistava teksti Kyösti!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä kirjoitus! En ollut edes tajunnut että ilmoitustilat ovat lähes totaalisesti kadonneet kaupungilta. On ihan luonnollista voida saada infoa tapahtumista saa jostain muualtakin kuin netistä, eli myös kaupungilla kulkiessaan.

    VastaaPoista
  5. kaikille samat säännöt31. maaliskuuta 2011 klo 17.01

    No jos minä omistaisin kivitalon tai pihaani ympäröisi aita en kylä erityisesti ilahtuisi kaikenkirjavista julisteista niissä, Ristiin rastiin sijoiteltuina ajan kanssa vettyneinä ja retkottavina tuulessa lerpattavina papeririekaleina ei kiitos . Laita ilmoituksesi omaan aitaasi tai osta mainostilaa tapahtumaasi ja maksa tilan käyttö lipputuloillasi niinkuin muutkin. Tai jaa flaijereita! Sellaisia tapahtumia joista et saa senvertaa lipputuloja että et saa kuluja peitettyä ei kannata edes järjestää!

    VastaaPoista
  6. Äimistyttävää, että Vapaudenkadun paikallisliikenneterminaalin ilmoitustaulu hävitettiin. Sitä luulisi, että sijainti yleisellä alueella kaukana kauppojen seinistä - asemakaavan mukaan katuaukiolla - olisi jotenkin suojannut.

    Julkisen ilmoitustilan tulisi olla samanlainen selviö kadunkalustuksessa kuin valaisimet, roskakorit ja penkit ovat.

    VastaaPoista
  7. kaikille samat säännöt:

    Entä epäkaupalliset tapahtumat, ilmaistapahtumat? Voittoa tavoittelemat kohtuuhintaiset tapahtumat? Poliittiset keskustelut, pienet teatterit (esimerkiksi Jyväskylän lukemattomat harrastelijateatterit)?

    Kaikki tapahtumat eivät järjesty lipputuloja varten tai tuottamaan taloudellista hyötyä. Eikö kaikelle pitäisi olla tilaa eikä vain kaupallisille tapahtumille? Tässä kaupungissa ei tapahtuisi kauheasti jos vain taloudellisesti voittoa tuottavat tapahtumat olisivat olemassa. Ei olisi Jyväskylän kesää, ei olisi Yläkaupungin yötä, ei olisi konsertteja, ei keikkoja, ei teattereita. Monet suuretkin tapahtumat pyörivät pohjimmiltaan talkootyöllä.

    Ja siitä omasta seinästä, onko tämä parempi vaihtoehto?
    https://picasaweb.google.com/112919092816514392841/Ilmoitustauluja#5590524940869798018

    VastaaPoista
  8. Sori spämmään vanhaan aiheeseen, mutta aiemmin mainitsemani sähköinen ilmoitustaulu on nyt vihdoin avattu elokuussa: http://jklnyt.info/
    Ilmoittaminen on kaikille tapahtumanjärjestäjille ilmaista, eikä palvelu vaadi rekisteröitymistä käyttäjiltäkään.

    VastaaPoista