tiistai 5. huhtikuuta 2011

Jyväskylän uusi keskusta-alue: Kankaan alueen ideariihi


Kankaan alue rajattuna punaisella


TAUSTAA

Jyväskylä päätti syyskuussa 2010 käyttää etuosto-oikeuttaan Kankaan (tunnettu hetken myös nimellä Sappi) paperitehtaan lopettaessa toimintansa. Tehdasalue on kooltaan suunnilleen nykyisen keskusta-alueen kokoinen ja se sijaitsee ihan kaupungin ytimen tuntumassa. Osa vanhoista tehdasrakennuksista on suojeltu ja ne säästetään, muuten lähtökohtana on enimmäkseen aukeaksi raivattavaa entistä tehdasaluetta. [KSML 20.9.2010]


Kaupungin Kangas on vuodenvaihteen jälkeen avattu osallistavan kaupunkisuunnittelun pilottiprojekti. Projektin aikana kerätään kaupunkilaisten ja yhteisöjen näkemyksiä alueen suunnittelun tueksi. 15.4.2011 mennessä kasattua aineistoa hyödynnetään alueella järjestettävän arkkitehtikilpailun ohjelmassa. [Kaupungin Kangas -blogi]


Projektissa on järjestetty lukuisia erimuotoisia keskustelutilaisuuksia ja työpajoja. Lisäksi siihen liittyvät ideointinettisivut ja lukuisat muut osallistamistavat. Yksityishenkilöiden ja yhteisöjen jäsennellyt ideat on pyydetty muodostamaan "kirjoiksi", jotka palautettiin maaliskuun loppuun mennessä. Kirjoja on lupailtu käyttää ideapohjana suunnittelussa.


Kerättyjä ideoita esitellään 7.4. kello 12 alkaen A-salilla.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: 
http://www3.jkl.fi/blogit/kangas/?p=112


Alueen esittely ja suunnittelun lähtökohtia:
Kaupungin Kangas: Kankaan alueen esittely


ESTEETTISEN KERHON IDEARIIHEN TIIVISTELMÄ


Kankaan aluetta pitäisi kehittää kantakaupungin tyyppisen elämänmenon mahdollistavaksi alueeksi vastineeksi Jyväskylän ahtaalle keskusta-alueelle. Nykyinen keskustaksi miellettävä kävelykadun ympäristö on lähinnä suljettu rypäs tavarataloja ja ostoskeskuksia, jossa vapaalle, urbaanille elämänmenolle ei ole tilaa eikä tiloja. Pientalo- ja lähiövaltaisessa Jyväskylässä Kankaan alueella olisi täydet mahdollisuudet olla jotain aivan erilaista ja uutta. Nykyinen keskusta saisi ajan saatossa muokkautua puolestamme vanhaksi kaupungiksi painopisteen siirtyessä lähemmäksi Kangasta.


Raportissa on esitelty laajemmin yhteisiä pohdintojamme. Tärkeimmät ehdot elävälle ja avoimelle kaupunkiympäristölle olisivat kuitenkin mielestämme:

  • Aluetta pitää tutkia Jyväskylän kaupungin mittakaavassa ja suhteessa muihin alueisiin, ei pelkkänä erillisenä saarekkeenaan.
  • Hyvät kevyen liikenteen väylät Kankaan alueelle erityisesti keskustasta, Tourulasta, Kivääritehtaalta ja Veturitalleilta. Lisäksi uusien asuintalojen pihatkevyen liikenteen mahdollistaviksi, ei suljetuiksi korttelipihoiksi.
  • Kerrostalojen kivijalat vuokratiloiksi pienyrittäjille ja muille toimijoille.
  • Elävä, kaikkien yhteinen kaupunkiympäristö vs. halvin mahdollinen rakentamismalli ja asuntojen myynnistä saatavien tuottojen maksimointi rakennuttajan eduksi.
  • Uudenlaisia asumismuotoja, elinikäisen asumisen mallin toteuttamista, yhteisöasumista sekä omistus- ja vuokra-asuntoja sekaisin.
  • Ekologista rakentamista standardiratkaisujen sijaan
  • Yleinen sauna ja vapaata ilmoitustilaa



Kaikki kerätyt ideat julkaistaan Kaupungin Kangas -sivustolla:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti